Suunta kohti jakamistaloutta
Joulukuussa 2009 maailman johtajat kokoontuivat Kööpenhaminaan päättämään yhteisistä toimista ilmastonmuutoksen uhkaa vastaan. Tein tuolloin töitä Sitran Energiaohjelmassa, jossa tavoitteena oli saada suomalaisten energiankulutus ja ilmastopäästöt laskuun. Toivoin Kööpenhaminassa tehtävien päätösten antavan lisäpotkua myös Energiaohjelman tavoitteille. Lopputulos oli kuitenkin surkea.
Ilmastokokouksessa ei saatu mitään sitovia päätöksiä aikaiseksi.
Onneksi silloisiin työtehtäviini kuului Sitran ja Demos Helsingin energiansäästöön tähtäävän Peloton-yhteistyöhankkeen vetäminen. Demoslaiset päättivät nimittäin järjestää jättitapahtuman Never Mind the Copenhagen. Ajatuksena oli, että jolleivät poliitikot pysty ilmastoa suojeleviin päätöksiin, ratkaisun on löydyttävä muualta.
Yksi maaliskuussa 2010 järjestetyn tapahtuman puhujista oli Markku Jussila, joka esitteli Kuinoma-nimistä yritystään. Kuinoma on netissä toimiva tavaroiden vertaisvuokraus- ja vertaislainauspalvelu. Jussila kertoi, että Kuinoma-palvelun menestymistä mitataan ostamatta jääneiden uusien tavaroiden määrällä. Ajatus miellytti minua. Kuinoman liiketoiminta tarjosi mahdollisuuden erilaisten tavaroiden käyttöön, mutta ei ehkä lisäisikään luonnonvarojen kulutusta ja päästöjä.
Pian tämän jälkeen törmäsin tuoreeseen kirjaan nimeltä What’s Mine is Yours, joka on erinomainen englanninkielinen johdatus jakamistalouteen. Kirja sytytti lampun päässäni: Kuinoma ei ollutkaan vain pientä yksinäistä näpertelyä vaan osa kansainvälistä uutta liikettä ja taloutta.
Lopullisesti vakuutuin jakamistalouden ideasta, kun pääsin kuuntelemaan What’s Mine is Yours -kirjan toista kirjoittajaa Rachel Botsmania, harvinaisen hyvää esiintyjää. Kirjoitin esityksen pohjalta maaliskuussa 2012 blogikirjoituksen, jonka toimittajat huomasivat: pääsin mediaan kertomaan jakamistaloudesta. Tämä innoitti minut perehtymään aikaisempaa huolellisemmin jakamistalouteen nousevana uutena yhteiskunnallisena ilmiönä. Sitten työnantajanikin suostui siihen, että voisin ryhtyä itse kirjoittamaan jakamistaloutta suomenkielistä kirjaa.
Hankin käytännön tietoa ja kokemuksia jakamistaloudesta San Franciscosta, joka on uuden jakamistalouden syntysijoja. San Franciscossa elin jonkin aikaa jakamistalouselämää. Asuin Airbnb:n kautta löytämässäni huoneistossa eli toisten ihmisten kodissa. Tein töitä jaetussa toimistotilassa, Hubissa, jossa toimii myös jakamistalouden yhdysvaltalainen äänenkannattaja Shareable-verkkolehti. Testasin älypuhelimen avulla sikäläisiä autojen vertaisvuokrauspalveluja: vapaiden autojen sijainnit näkyivät kätevästi kartalla, maksaminen hoitui käden käänteessä ja osan lainaautoista sai myös avattua ja suljettua tekstiviesteillä. Jakamistalouselämä oli hauskaa, ja kaikki nämä palvelut olivat halvempia kuin vastaavat palvelut olisivat olleet perinteisten kanavien kautta hankittuina.
Palattuani Helsinkiin päätin liittää vähällä käytöllä olevan autoni täkäläiseen, melko äskettäin aloittaneeseen vertaisvuokrauspalveluun, vaikka lähtökohtaisesti palvelu haluaakin listoilleen omaani uudempia autoja. Joka tapauksessa jatkan autoni jakamista ainakin veljeni kanssa. Venekimpan ansiosta nautin kesällä veneilystä.
Jakamistalouspalvelut eivät vielä ole Suomessa yhtä käteviä kuin Kaliforniassa, mutta uskon niiden kehittymiseen myös täällä. Meillä ei ole varaa jättää jakamiseen sisältyviä resurssitehokkuuden mahdollisuuksia käyttämättä. Meillä on myös hyvä pohja monille jakamistalouspalveluille. Erityisesti nuorten keskuudessa omistamista korostava kulttuuri alkaa väistyä. Entisenä yhteisöasujana olen myös tyytyväinen, että yhteisöllisempi asuminen ja ryhmärakentaminen ovat viime aikoina saaneet Suomessa uutta tuulta alleen. Lisäksi meillä on ihmisten kesken sellaista tervettä luottamusta, joka on yksi jakamistalouden keskeisistä rakennusaineksista.
VESA-MATTI LAHTI, Johtava asiantuntija, VTT
Kestävän hyvinvoinnin tutkimus, Sitra
(Tämä blogiteksti on muokattu Kaikki jakoon! -kirjan liitteestä, jossa kirjan kirjoittajat kertovat omakohtaisista kokemuksistaan jakamistaloudesta.)