top of page
  • oonahosia

OuiShare fest 2016 Pariisissa


Blogi1

Tekstin on kirjoittanut Henni Ahvenlampi, joka työskentelee markkinointipäällikkönä CoReorient Oy:ssä/ PiggyBaggy-tavarakimppakyydissä sekä on yksi jakamistalous.fi -blogin ylläpitäjistä sekä vastaa Kestävä Suomi ry:n blogista.

Oletko lomalla, onko töissä kuin huopatossutehtaalla tai mietit mitä seuraavaksi tekisit? No hyvä, koska tästä postauksesta riittää jakamistalousaiheista tutkittavaa jopa muutamaksi tunniksi! Muutamia suomalaisia lähti tänä keväänä käymään OuiShare fest -tapahtumassa Pariisissa erityisesti jakamistalous.fi:n Juho Makkosen houkuttelemana. Tapahtuma kokosi yhteen jo viidettä kertaa jakamistaloudesta tai paremminkin yhteistyötaloudesta kiinnostuneita ja tänä vuonna meitä oli 1500 kaikkialta maailmasta. Silti moni ei ole vielä kuullut tapahtumasta, mutta ne jotka ovat, ovat saattaneet pitää sitä vain yksityistä tai kolmatta/neljättä sektoria koskevana tapahtumana. Erityisesti tästä vuodesta lähtien paikalle tuli laajasti myös kaupunkien ja valtioiden edustajia, joten myös julkissektorilla työstentelevien kannattaa ensi vuonna harkita OuiShare Fest 2017 -tapahtumaan lähtemistä.

Screenshot 2016-06-30 01.06.30

Ennen tapahtumaa kävin läpi sen verkkosivua ja hämmästyin positiivisesti, miten laajasta aihevalikoimasta tapahtumassa on ohjelmaa. Itse poimin seuraavat aiheet hämmästyneeseen fb-postaukseeni.

Tapahtuman verkkosivu on myös tehty poikkeuksellisella tavalla. Jokainen osallistuja saattoi luoda ohjelmasta itselleen henkilökohtaisen näkymän. Saatoin helposti etsiä osallistujien joukosta ihmisiä, joihin halusin tutustua ja samalla nähdä, mihin tapahtuman osiin he aikovat osallistua. Tilaisuuden aikana oli myös mahdollista tuottaa omaa ohjelmaa ja siihen on varattu tiloja, joita sai varattu myös etukäteen. Verkkosivun ohjelmarakenteen toteuttamiseen oli käytetty palvelua Sched. Tilaisuus oli järjestetty kauniissa puistossa Helsingin Ravintola Kaisaniemen oloisessa vanhassa tilassa nimeltä Cabaret Sauvage ja sen ympärille rakennetuissa teltoissa. Tapahtuma oli tuotettu Zero Waste -konseptilla, mukaan lukien kaikki 1500 hengen päivittäiset lounaat. Tapahtuman ilmapiiri oli avoin ja välitön ja kenen tahansa kanssa oli helppo keskustella ja vaihtaa ajatuksia. Vaikka tapahtuma OuiShare Fest -tapahtumat ovat Pariisissa, ja luonnollisesti ranskalaisia osallistujia on paljon, koko tapahtuma on englanninkielinen. Varsinaisen tapahtumaohjelma lisäksi osallistujille haluttiin luoda positiivinen kokemus Pariisista ja mahdollistettiin, että halukkaat voivat osallistua päivällisille pariisilaisten kodeissa Vizeat-palvelun kautta ja samalla saada mahdollisuudella tavata päivällispöydässä tapahtuman puhujia. Itse menin päivälliselle, jossa vieressäni istui tapahtuman Keynote Speaker Mara Balestrini. Lisäksi verkottumista helpottamaan tapahtumassa oli käytössä Swapcard-sovellus, jota saattoi käyttää paperisten käyntikorttien vaihtamisen sijasta. Tämän lisäksi IT-startup tapahtumien tapaan suurimmat (eli parhaiten rahoitusta hankkineet) jakamistalousyritykset järjestivät iltabileitä, joissa ruokaa tai juomaa ei säästelty ja johon pääsivät vain parhaiten verkottuneet ja mahdollisesti kiitoksena työstä myös tapahtuman noin 150 vapaaehtoistyöntekijää.

Kiinnostavimmat esitykset

blogi5

Minä tekemässä töitä läppärillä ja kuuntelemassa samalla jotain esitystä.


Kaikista OuiShare Fest -tapahtuman osista ei ikävä kyllä ole tallenteita. Auditoriomaisten tilojen lisäksi tapahtumassa oli myös pienempiä keskustelutiloja ja ohjelmaa oli viidessä tilassa samanaikaisesti kokoajan. Jälkikäteen ajatellen juuri joistakin kaikissa interaktiivisimmista osista kuten tämä Return of the Co-op: Building the Next-Generation Sharing Economy tai Collective Regulation of the Collaborative Economy olisi ehdottomasti tarvinnut tallenteet. Nämä kaksi edellä mainittua olivat myös niin suosittuja, että tiloihin ei mahtunut sisään. Myös The future of mobility in cities: shared, collaborative and driverless? -pienryhmäkeskustelu oli hyvin kiinnostava, mutta siitäkään ei ole ikävä kyllä tallennetta. Kokosin tähän kolmipäiväisen tapahtuman ohjelmasta itselleni kiinnostavimmat aiheet ja linkit niihin esityksiin ja paneelikeskusteluihin, jotka ovat Youtubessa saatavilla.

Jakamistalous / Yhteistyötalous

Pohjoismainen tapaaminen

blogi4

Jokaisesta Pohjoismaasta paitsi Islannista oli monta osallistujaa ja kaikki olivat kiinnostuneita Pohjoismaisesta jakamistalousyhteistyöstä.

Tapasimme pohjoismaisten osallistujien kesken yhtenä päivänä ja päätimme, että aktivoimme aiemmin perustetun Ouishare Nordics fb-ryhmän. Kaikki ovat tervetulleita ryhmään!

Mikä oleellisinta, päätimme pohjoismaisten osallistujien kesken, että listaamme yhdessä kaikki Pohjoismaiden jakamistalouteen ja yhteistyötalouteen liittyvät toimijat englanniksi avoimeen Google Drive -dokumenttiin, jotta kaikilla on jatkossa mahdollisuus saada toisistaan tietoa helposti ja tehdä yhteistyötä tulevaisuudessa. Nyt listalle on kattavasti Ruotsin toimijat, muutta muut vielä puuttuvat. Lisätkää omat yrityksenne, yhdistyksenne ja muut hankkeet tänne taulukon mukaisesti, kiitos! Keynote puhe Mara Balestrini- Making The Open City Smart City ja Sharing City -konsepteista.

Duncan McLaren- A Case for Truly Smart and Sustainable Cities Esitys miksi myös kaupunkien pitäisi kannustaa ihmisiä jakamistalouteen

Daan Weddepohl- How to Build a True Sharing Company: Reality vs Romance Peerby jakamistalousyrityksen toimitusjohtaja kertoo hankaluuksista, joita hän on kohdannut jakamistalous startup -yrittäjänä

Future of Mobility

Future of Mobility Ecosystems Paneelikeskustelu, jossa keskustelijoina Will Farrelly (Ford of Europe), Yann Leriche (Transdev Group) ja Yann Marteil (Via ID). Yann Leriche on myös suomalaisen älyliikenne startup MaaS Globalin (ent. MaaS Finland) hallituksen puheenjohtaja. Hän toi keskustelussa hyvin esille, miten Helsinki on tällä hetkellä erityisen tärkeä paikka älyliikenteen kehityksessä.

‎Blockchain eli lohkoketju

Vinay Gupta – Blockchain Beyond Bitcoin Strategic Architect Vinay Gupta oli Ethereum lohkoketjun ensimmäisten julkaisujen aikainen projektipäällikkö. Esityksessä hän kertoo selkeästi, mikä lohkoketju on.

‪ Policy‬ and regulation

Policy, The Platform & The City Paneelikeskustelu sääntelystä, alustataloudesta ja kaupungeista ja siitä millä tavalla Airbnb neuvottelee kaupunkien kanssa Euroopassa. Panelisteina Benedetta Brighenti (EU Committee of the Regions), Renato Galliano (City of Milan), Mayo Fuster Morell (BarCola/Dimmons.net) ja Patrick Robinson (Airbnb)

Individual Transformation‬

Ready to Work in the Post-Industrial Era? – Esko Kilpi, Tim Leberecht & Nilofer Merchant Kriittinen pitkä paneelikeskustelu, jossa mukana myös suomalainen panelisti

OuiShare Festin yhteenvetävä päätöspuheenvuoro

Yochai Benkler (Harvard University) – Closing Remarks OuiShare Fest 2016

2 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page