top of page
  • oonahosia

Joukkorahoituksella toteutetaan vaikka ekologinen leipomo

knehtila%cc%88netti

Knehtilän luomutilalle Palopuron kylälle Hyvinkäälle voidaan toteuttaa joukkorahoituksella käytännön esimerkki ruoantuotannon kiertotaloudesta.

Tilalla viljeltävän viljan kuivaus ja Samsara-leipomon leipomotuotteiden valmistus voitaisiin toteuttaa paikallisella kiertotalousprosessilla eli Palopuron symbioosilla tilan itse tuottamalla energialla. Tällöin koko leivän tuotantoprosessi toimisi paikallisella biokaasulla, jota saadaan viljelykierrossa viljeltävien viherlannoitusnurmien biomassasta yhdistettynä hevosen- ja kananlantaan. Prosessin tehokkaan kierron ideana siis on, että pelloilla kasvava vilja jauhetaan tilan myllyssä jauhoksi, joka jalostetaan leiväksi asti paikallisessa luomuleipomossa.

Tilalla syntyy biokaasua myös yli oman tarpeen. Ylimääräinen kaasu jalostetaan liikennepolttoaineeksi autoille ja maatilan työkoneille. Lisäksi biokaasutuksen mädätysjäännös hyödynnetään maanparannusaineena ja lannoitteena alueen tilojen pelloilla.

samsara_kuvituskuvanetti

Luomuleipomo voidaan mahdollistaa yhteisörahoituksella Knehtilän tila ja Samsara-luomuleipomo ovat aloittaneet joukkorahoituskampanjan. Joukkorahoituksen onnistuminen mahdollistaisi Samsaran muuton Knehtilän tilalle, uuden luomuleipomon rakennuttamisen ja Samsaran liittyminen osaksi paikallista luomuyrittäjien olemassa olevaa verkostoa.


samsaranetti

Knehtilän tilaa viljelee Markus Eerola, joka on viljelijä jo kahdeksannessa polvessa. Luomuleipuri Peter Zukale on vastaavasti aloittanut leipomisen Samsara-leipomossa jo 1980-luvulla ennen virallisen luomua alkua, kun puhuttiin vielä orgaanisesta viljelystä.

Knehtilässä ja Samsara uskotaan, että paikallista yhteistyötä tekemällä voidaan luoda Suomen olosuhteisiin sopivaa pienimuotoista kiertotalouden mukaista luomutuotantoa. Joukkorahoitusta tarvitaan, jotta toimintoja voidaan suunnitella yhdessä alusta alkaen, niin että ravinteet kiertävät oikealla tavalla paikallisesti. Nyt koossa on 34 270 €:a ja 43 rahoittajaa. Tavoite on 800 000 €. Miksi joukkorahoitus?

Jakamistalouden perusta on resurssien yhteiskäytössä. Joukkorahoituksen avulla, voit liittyä joukkoon ja joko ostamalla ennakkoon, lainaamalla tai tulemalla omistajaksi muiden kanssa voit olla mahdollistamassa tärkeäksi kokemasi hankkeen. Joukkorahoituksella myös jaetaan riskiä. Kun rahoitussummat ovat pieniä, ei yhden sijoittajan riski kasva liian suureksi.

Samsaran kampanjassa mukaantulija voi tulla leipomon omistajaksi 100 eurolla, antaa mikrolainan 100 euroa tai tehdä tukiostoksen 10 euroa. – Haluamme voida tuottaa tuotannon sivuvirroista uusiutuvaa energiaa ja vähentää riippuvuutta fossiilisista polttoaineista, toteavat Markus Eerola ja Peter Zukale.

samsara1netti

– Kaikki kiertotaloustien kulkijat toivotetaan tervetulleiksi tutustumaan Knehtilän tilaan ja Palopuron kylään Hyvinkäällä. Osoite: Knehtilän tila, Haapasaarentie 75, 05470 Hyvinkää Jos haluat olla mahdollistamassa heidän luomuleipomoaan, osallistu joukkorahoituskampanjaan tästä: www.ehtaraha.fi/kampanjat/samsara

Facebookissa: samsaranuusileipomo

#Joukkorahoitus #Kiertotalous

14 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki
bottom of page