Jakamistalous korjaantuu, kun palveluntuottajat päättävät alustojen säännöt

Kuva: Stocksy

Jakamistalous on tällä hetkellä yksi suomalaisen median kuumimmista puheenaiheista. Nyt ei kuitenkaan puhuta siitä, miten ilmiö pelastaa maailman vähentämällä kulutusta ja lisäämällä yhteisöllisyyttä. Keskustelun sävy on vallan toinen, mitä kuvastaa Helsingin Sanomien tammikuisen pääkirjoituksen otsikko: jakamistalous on söötti nimi riistolle.

Keskustelun ytimessä ovat tilapäistä keikkatyötä välittävät yritykset, kuten Uber, TaskRabbit, ja kotimainen Wolt. Nämä yritykset luetaan usein mediassa jakamistalouteen sillä perusteella, että niissä yksityishenkilöt hyödyntävät ylimääräistä aikaansa tarjoamalla erilaisia palveluita toisille yksityishenkilöille yrityksen tarjoaman markkinapaikka-alustan kautta. Kytkös “jakamiseen” on tosin tässä tapauksessa hieman epäselvä, ja nykyisin puhutaankin tässä yhteydessä usein myös “keikkataloudesta” (gig economy) tai “tilaustaloudesta (“on-demand economy”).

Uberin ja TaskRabbitin kaltaiset yritykset ovat saaneet maailmalla paljon kritiikkiä siitä, että niiden välittämät palveluntuottajat ovat taloudellisesti heikossa asemassa, koska he eivät ole työntekijöitä vaan freelancereita. Näin ollen alustaa pyörittävän yrityksen ei tarvitse esimerkiksi noudattaa minimipalkkasääntöjä tai huolehtia eläke- ja sosiaaliturvamaksuista. Yhdysvalloissa keikkatyöläiset jäävät myös siellä elintärkeän sairausvakuutuksen ulkopuolelle. Lisäksi markkinapaikka-alustan omistavat yritykset kontrolloivat usein sen sääntöjä tiukasti, ja saattavat muuttaa niitä nopeasti: esimerkiksi Uber on laskenut hintoja useampaan otteeseen ja sulkenut tiettyjä kuskeja järjestelmän ulkopuolelle epämääräisin perustein. Palveluntuottajat ovat tällaisten muutosten edessä voimattomia.

Monet pelkäävät, että tällainen kehitys johtaa yhteiskunnan entistä vahvempaan kahtiajakautumiseen: toisaalla ovat (Woltin Juhani Mykkäsen lanseeraamaa termiä lainatakseni) appijupit, jotka ulkoistavat ruoanlaiton, siivouksen ja muut ikävät arjen askareet älypuhelimen klikkauksella työläisille, jotka puolestaan raatavat pitkää päivää leipänsä eteen heikolla palkalla ja vailla työehtoja. Aiheesta ilmestyi juuri jopa kokonainen kriittinen kirja, jonka kirjoittajan Tom Sleen mukaan jakamistalous johtaa yhteiskuntaan, jossa rikkaat rikastuvat ja köyhät köyhtyvät entisestään.

Keskustelu aiheesta lähti Suomessa käyntiin vilkkaasti marraskuussa, kun Helsingin Sanomat uutisoi Woltin läheteistä ja näiden heikosta palkkatasosta (Wolt vastasi uudistamalla palkkiojärjestelmäänsä ja selventämällä sen ehtoja läheteille). Jussi Pullinen kirjoitti talouden murroksesta ja työn silppuuntumisesta erinomaisen analyysin Nyt-liitteeseen. Kirjoituksessa Pullinen pohtii, miten huolestuttavan kehityskulun voisi katkaista. Yhdeksi ratkaisuksi ongelmaan hän tarjoaa perustuloa, joka on tulossa kokeiluun tällä hallituskaudella, mutta toteaa, että se ei yksin riitä. Panostaminen hyvinvointiyhteiskuntaan, jossa perusturva sekä ilmainen koulutus, terveyspalvelut ja päivähoito kuuluvat kaikille on osa ratkaisua, mutta muutakin tarvitaan. Mitä se voisi olla?

Alustoista osuuskuntia?

Maailmalla tämän hetken konkreettisin vastaliike tälle “alustakapitalismille”, jossa markkinapaikka-alustojen omistajat kuorivat työläisten tuottamasta arvosta kermat päältä, kantaa nimeä “platform cooperativism“. Sanalla tarkoitetaan mallia, jossa alustaa hyödyntävät palveluntuottajat omistavat kukin osan alustaa kehittävästä yrityksestä ja saavat näin myös osuuden sen tuottamista voitoista. Lisäksi tuottaja-omistajat tekevät yhteistuumin päätökset alustojen kehityksestä ja säännöistä. Monelle tuttu lainsäädännöllinen malli tällaisen yrityksen organisointiin on osuuskunta (englanniksi cooperative).

Maailmalla on jo esimerkkejä muutamista alusta-osuuskunnista. Menestynein näistä on amerikkalainen kuvapankki Stocksy, josta esimerkiksi tämän postauksen kuva on peräisin. Stocksy tarjoaa markkinapaikan, jonka kautta kuka tahansa voi ostaa laadukkaita valokuvia suoraan kuvaajilta. Yritys kasvaa kovaa vauhtia ja tekee kuluvana vuonna jo 7.5 miljoonan dollarin liikevaihdon. Yrityksen omistavat yhdessä kaikki valokuvaajat, jotka myyvät kuviaan sivuston kautta. Kuka tahansa voi ryhtyä osakkaaksi. Muita esimerkkejä maailmalta ovat saksalainen Fairmondo, joka on kuin eBay, jonka omistavat kauppiaat. Fairmondo ottaa myyttiin ainoastaan eettisiä tuotteita, ja tilittää voittonsa myyjilleen. Amerikkalainen Loconomics puolestaan mainostaa olevansa kuin TaskRabbit, jonka omistavat sen kautta palveluja tarjoavat freelancerit. Belgialaisessa Tapazz-palvelussa kuka tahansa voi vuokrata auton suoraan naapuriltaan, ja yrityksen osakkeenomistajia ovat sen käyttäjät.

Alustaosuuskuntamallista kiinnostuneet järjestivät viime viikolla New Yorkissa ensimmäisen aihealueesta kiinnostuneet yhteen koonneen kansainvälisen tapahtuman. Tilaisuuden kutsuivat koolle kaksi amerikkalaista professoria, Trebor Scholtz ja Nathan Schneider. Scholtz kuvaili tilaisuuden tarkoitusta todeten, että uusi teknologia tuo ihmisille paljon hyötyä, eikä tätä ole syytä vieroksua, mutta omistusrakenteita muuttamalla laajemmat joukot pääsisivät osaksi palveluiden tuottamasta arvosta.

Ajatuksessa on paljon järkeä myös asiakkaan kannalta. Tyypillinen keikkatalousyritys veloittaa jokaisesta myyntitapahtumasta noin 20 prosentin komission. Vaikka suurin osa näistä yrityksistä tekee tällä hetkellä tappiota, sillä ne investoivat saadut rahat jatkuvasti kasvuun, on mallit suunniteltu siten, että ne voivat ennen pitkää tuottaa merkittäviä voittoja yritysten osakkeenomistajille. Alustaa kehittävän yrityksen näkökulmasta tilanne on sitä parempi, mitä pienemmällä rahalla keikkatyöläiset suostuvat palveluitaan tarjoamaan, sillä tällöin yrityken voitot kasvavat.

Jos omistajia ovatkin palveluntuottajat itse, alustan komissio voi olla selvästi pienempi, sillä yrityksen tavoite kääntyy päälaelleen: sen pyrkimyksenä onkin nyt optimoida tuottajien palveluistaan saamaa korvausta. Esimerkiksi Fairmondon komission on myyntiartikkelista riippuen 3-6% ja Loconomics ei veloita lainkaan komissiota, vaan ainoastaan 30 dollarin kuukausimaksun jokaiselta palveluntuottajalta. Asiakkaille tämä näkyy halvempina hintoina, ja palveluntuottajat saavat itselleen suuremman tuoton. Lisäksi tuottajat ovat todennäköisesti tyytyväisempiä omaan työhönsä, kun heillä on mahdollisuus päättää työehdoista itse, mikä näkyy suurempana motivaationa tarjota asiakkaille laadukasta palvelua. Asiakkaat ovat myös tyytyväisiä tietäessään, että heidän käyttämänsä rahat menevät suoraan paikallisen talouden tukemiseen.

Alustaosuuskunnat tarvitsevat sapluunoja ja avointa lähdekoodia

Miksi yllä kuvattu visio ei sitten ole jo toteutunut (muutamaa yllä mainittua esimerkkiä lukuunottamatta), ja miten siihen voidaan tulevaisuudessa päästä?

Yhtenä syynä voidaan pitää sitä, että perinteisempi osakeyhtiömalli on monille aloittaville yrittäjille tutumpi, ja osuuskuntamallia ei ole aiemmin nähty soveltuvaksi teknologiayrityksille. Malli mielletään jäykäksi ja konsensushakuiseksi. Tilanne on kuitenkin muuttumassa. Esimerkiksi Fairmondon co-op 2.0 -malli Saksassa ja amerikkalaisen asianajajan Janelle Orsin lanseeraama T-Corp, jota Loconomics käyttää, ovat esimerkkiä uudenlaisista osuuskuntasapluunoista. Osuuskuntapohjalta toimiva Loomio puolestaan on kehittänyt avoimen lähdekoodin työkalun, jolla verkottuneesti toimivat palveluntuottajat pystyvät tekemään tehokkaasti päätöksiä ja organisoimaan toimintaansa.

Toinen syy on puuttuva teknologia. Teknologiavetoiset startup-yritykset tarvitsevat yleensä paljon rahaa tuotekehitykseen, ja luonteva tapa hankkia tämä raha on pääomasijoitus. Osuuskunnat eivät tarjoa pääomasijoittajille yhtä houkuttelevia rikastumismahdollisuuksia. Esimerkiksi Fairmondolla ja Loconomicsilla on ollut käytettävissään selvästi vähemmän rahaa kuin tyypillisellä startup-yrityksellä, vaikka Fairmondo onkin onnistunut hankkimaan joukkorahoituksella kunnioitettavat 700 000 euroa.

Tähänkin ongelmaan on kuitenkin olemassa ratkaisu, joka on tuttu verkkojulkaisemisen puolelta. Neljäsosa maailman kaikista verkkosivuista (mukaan lukien tämä blogi) pyörii tällä hetkellä WordPress-julkaisujärjestelmän päällä. WordPress on avointa lähdekoodia, eli kuka tahansa voi ladata ja asentaa sen ilmaiseksi. Ohjelmoijat ja suunnittelijat voivat kehittää alustan päälle laajennuksia ja teemoja, ja myydä niitä alustan käyttäjille. WordPressin kehityksen myötä uuden verkkosivuston kehityskustannukset ovat pudonneet valtavasti.

Jakamistalouden markkinapaikka-alustat ovat loppujen lopuksi teknologialtaan kohtuullisen yksinkertaisia, ja muistuttavat suuresti toisiaan. Jos niille pystytään kehittämään vastaava julkaisujärjestelmä, jota kuka tahansa voi hyödyntää edullisesti, sijoitusrahan tarve vähenee. Oma yritykseni Sharetribe kehittää juuri tällaista avoimen lähdekoodin julkaisujärjestelmää, jota käyttävät jo sadat markkinapaikat ympäri maailman. Fairmondo on myös avannut palvelunsa lähdekoodin.

Kolmas syy on lainsäädäntö. Jakamistalous muuttaa merkittävällä tavalla monia perinteisiä liiketoimintamalleja, mikä on herättänyt vastustusta, eikä nykyinen lainsäädäntö ole kaikilta osin pysynyt perässä. Tämänkin asian suhteen tilanne on kuitenkin muuttumassa. Tästä voimme kiittää Airbnb:n ja Uberin kaltaisia isoja alustoja, jotka ovat toimineet tienraivaajina ja saaneet aikaan keskustelua, ja joissakin tapauksissa jopa lakimuutoksia. Suomessakin verottaja antoi juuri ohjeet siitä, miten jakamistaloustoimintaa tulee verottaa. Pienille osuuskunnille vastaavan muutoksen saaminen aikaan olisi ollut paljon vaikeampaa, mutta nyt tie alkaa olla raivattu, ja jakamistalous tunnustetaan suurelta osin lailliseksi ja hyödylliseksi toiminnaksi, johon myös lainsäädäntö kannustaa.

Neljäs syy on markkinointi. Jakamistalouden konseptit ovat aluksi olleet varsin vieraita suurelle osalle ihmisistä. Myös tällä saralla pioneerityötä on tarvittu paljon, jotta kaikki ovat ymmärtäneet ilmiön edut. On tarvittu kulttuurinmuutos, joka on edelleen osin vasta meneillään. Tässäkin menestyneet riskirahoitetut startup-yritykset ovat olleet tienraivaajia, sillä niillä on ollut riittävästi resursseja käytettävissään markkinointiviestintään. Nyt aika alkaa ehkä viimein olla kypsä alustaosuuskunnille.

Kuinka realistista sitten on, että alustaosuuskunnat pystyvät kilpailemaan tosissaan riskirahoitettujen startup-yritysten kanssa? Itse uskon siihen vahvasti. Monesti sanotaan, että markkinapaikkojen suhteen vallitsee niin kutsuttu verkostovaikutus (network effect): kun alustan hyödyllisyys riippuu siitä, kuinka moni sitä käyttää, on muiden vaikea tulla markkinoille sen jälkeen, kun yksi on ehtinyt vallata markkinan. Keikkatalouden suhteen tämä pätee kuitenkin vain paikallistasolla. Vaikka Uberilla olisi globaali markkinajohtajuus, se ei kiinnosta minua, jos asun itse Tampereella, eikä Uber toimi vielä siellä. Palveluntuottajien näkökulmasta puolestaan osuuskuntamalli on erittäin houkutteleva sen tarjoamien hyötyjen ansiosta, joten kynnys vaihtaa ei todennäköisesti ole suuri.

Lopuksi

Jakamistaloutta (tai keikkataloutta) ei voi nähdä yksiselitteisesti hyvänä tai pahana asiana. Ilmiössä on kyse teknologian mukanaan tuomasta suuresta murroksesta sekä työelämässä että kulutuskäyttäytymisessämme.

Jakamistalouden perusvisio tulevaisuuden yhteiskunnasta on edelleen erittäin positiivinen. Siinä yhteiskunnassa hankimme tavaramme ja palvelumme yksittäisiltä, verkkottuneilta tuottajilta suurten korporaatioiden sijaan. Olemassa olevat tavarat jaetaan ja kierrätetään, jolloin tarve uusien tavaroiden valmistukselle vähenee, mikä säästää ympäristöä merkittävällä tavalla. Työtä on tarjolla runsaasti, ja ihmisten valinnanvapaus lisääntyy. Parhaimmillaan jakamistalous voi tarjota ensiarvoisen tärkeitä ratkaisuja ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen ja työelämän parantamiseen.

Samaan aikaan meidän ei pidä sulkea silmiämme siltä, että ilmiö tuo mukaan myös haasteita, kuten tässä kirjoituksessa käsitelty uhka yhteiskunnan kahtiajakautumisesta. Tämä ei kuitenkaan ole peruste vastustaa jakamistaloutta. Sen sijaan on syytä miettiä, miten nämä haasteet ratkaistaan luopumatta muutoksen mukanaan tuomista positiivisista puolista. Tässä kirjoituksessa on esitetty yksi mahdollinen ratkaisuehdotus, mutta se ei varmasti ole ainoa. Mikä on sinun ehdotuksesi?