top of page

Meistä

Keitä me olemme

Oona Hosia työskentelee kehitysjohtajana Hygglo:ssa, pitää jakamistaloudesta ja asuu Tukholmassa. Oonan innostus jakamistaloudesta alkoi jo muutama vuosi sitten opiskellessa kestävän kehityksen kursseja Tampereen yliopistolla. Oona kokee jakamistalouden tekevän vahvaa kasvua koko ajan, jonka takia hän ryhtyi yhdessä Konstan ja Kimin kanssa pyörittämään jakamistalous.fi:tä

Oona.jpeg
Konsta.JPG

Konsta on Itä-Suomesta kotoisin oleva 25-vuotias jakamistalouden puolestapuhuja. Hän on mukana kehittämässä ja ylläpitämässä BloxCar:in vertaisvuokrauspalvelua. Into alusta- ja jakamistaloutta kohtaan on saanut ensimmäiset askeleet nimenomaan auton jakamisen mahdollisuuksista. Tällä hetkellä Konsta työskentelee BloxCarilla markkinointipäällikkönä.

Kimi Siefen toimii tuotevastaana Lainapissa. Kimi on 27-vuotias ja asuu Tampereella. Kiinnostus jakamistalouteen alkoi vuonna 2020 opinnäytetyöstä "Renting household items in Finland" joka keräsi runsaasti positiivista ja mielenkiintoista palautetta kyselyyn osallistuneilta. Tästä opinnäytetyöstä Lainappi sai alkunsa. Kimi kokee suurta potentiaali jakamistaloudessa ja uskoo että se on tulevaisuutta.

0N0A0093.jpeg
bottom of page